Menestystarina
Luksushotellin tunnelmaa ja mieleenpainuvia kohtaamisia
– Nordic Business Forum toimisto yhdistää viihtyisyyden ja vaikuttavuuden
Haluatko kuulla lisää?
Toiset puhuvat neliöistä, toiset sijainnista. Nordic Business Forumin asiakaskokemuksesta vastaava Salla Seppä puhuu ennen kaikkea tunteesta. Siltasaari 10 inspiroi häntä yhteisöllisyydellään ja tunnelmallaan jo vuosia sitten tapahtuneella ensikäynnillä. Taika ei ole kadonnut mihinkään – toimisto tuntuu yhä paikalta, jonne on ilo tulla.
Toimiston arvo mitataan usein pienissä, arkisissa hetkissä. Salla Sepälle yksi niistä on spontaani kahvinhakureissu Siltasaari 10:ssä. Koskaan ei tiedä, kehen törmää: kollegan lisäksi vastaan voi tulla asiakas, yhteistyökumppani tai täysin uusi kontakti. Juuri näitä kohtaamisia Seppä toimistossaan arvostaa.
”Täällä yhdistyvät kaikki ne syyt, joiden takia haluan mennä toimistolle. Yksi niistä on koko talon yhteisöllisyys. Siltasaari 10:iin on hakeutunut paljon mielenkiintoisia yrityksiä. Se, että täällä on elämää ja ihmisiä, tuo valtavasti lisäarvoa arkeen.”
Seppä toimii Nordic Business Forumin asiakaskokemusjohtajana osana Helsingin tiimiä. Jyväskylässä perustettu, kansainvälisesti toimiva yhtiö tunnetaan bisnesseminaareistaan, joista Helsingin päätilaisuus kokoaa vuosittain yhteen tuhansia osallistujia ympäri maailmaa.

Kun ensivaikutelma kestää vuodesta toiseen
Muutto Hakaniemeen tapahtui vuoden 2025 alussa. Yhtiön aiemmat, Kampissa sijainneet toimitilat eivät enää vastanneet kehittyvän liiketoiminnan tarpeita. Nordic Business Forumin tavoitteena on auttaa johtajia johtamaan paremmin – ja yrityksiä muuttamaan maailmaa. Tilojen oli kerrottava samaa vaikuttavaa tarinaa.
”Halusimme toimiston, joka heijastaa brändiämme ulospäin. Olimme tehneet Antiloopin kanssa yhteistyötä aiemmin ja tiesimme, että heillä on laadukkaita tiloja.”
Seppä oli vieraillut Siltasaari 10:ssä useita kertoja ja kertoo ihastuneensa taloon jo ensikäynnillä: ”Tunnelma ja puitteet toivat mieleen luksushotelliin. Palvelukokemus, sisustus ja kokonaisuus loivat tunteen siitä, että täällä on hyvä olla.”
Nyt Nordic Business Forumin väki on viihtynyt talossa noin vuoden päivät. Ensivaikutelma ei ole muuttunut: ”Tunnen yhä samoin kuin ensikäynnilläni aikanaan. Tänne on ihana tulla ja viihdymme täällä todella hyvin”, Seppä kuvailee.

Yhä useampi yritys suuntaa nyt Hakaniemeen
Hakaniemi on viime vuosina muuttunut hiljalleen. Yli sata vuotta paikallaan seissyt kauppahalli on kokenut peruskorjauksen ja tuo nyt alueelle uutta eloa. Uudistetut toimistokohteet ja kehittyneet palvelut ovat houkutelleet sinne yhä monipuolisemman kirjon yrityksiä. Metroaseman läheisyys tekee liikkumisesta sujuvaa ja kävelymatka keskustaan ja Kallioon on lyhyt. Seppä iloitseekin uuden toimiston erinomaisesta sijainnista.
”Täällä olemme luontevasti siellä, minne ihmisten on helppo tulla. Muutenkin tuntuu, että Helsingin keskusta-alue on siirtynyt yhden askeleen itään päin”, Seppä sanoo viitaten moniin toimijoihin, jotka ovat siirtäneet toimintansa Hakaniemeen.
Kahvikonekeskusteluista oman toimiston rauhaan
Nordic Business Forumissa töitä tehdään joustavasti, sillä työn luonne vie tiimiä jatkuvasti niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneiden luokse. Toimisto ei ole vastakohta etätyölle, vaan paikka, joka täydentää sitä.
”Hyvä toimisto houkuttelee ihmiset paikalle silloin kun se on työn tekemisen kannalta mielekästä. Täältä on helppo löytää jokaiseen päivään ja työmoodiin sopiva ympäristö. Oman toimistomme lisäksi hyödynnämme aktiivisesti talon muita tiloja. Saman kerroksen lounasravintolaankin on helppo ja nopea siirtyä nauttimaan lounasta, kun ei tarvitse ottaa kuin muutama askel”, Seppä kiittelee.
Nordic Business Forumin valinta osui pientoimistoon Antiloopin POOL-tiloissa, joka tarjosi juuri sopivan määrän muunneltavuutta ja joustoa. Haastatteluhetkellä Seppä viihtyy olohuonemaisessa POOL Libraryssä, josta löytyy puhelinkoppeja ja tiloja keskittymiseen. Edustava POOL Lounge puolestaan toimii luontevana paikkana työlle, kohtaamisille ja erilaisille tilaisuuksille.
”Olemme järjestäneet Loungessa jo monta tilaisuutta – ja mikä parasta, siellä on syntynyt todella monia arvokkaita keskusteluja”, Seppä mainitsee viitaten myös kohtaamisiin talon muiden vuokralaisten kanssa.

Vastuullisuus valmiiksi mietittynä
Nordic Business Forum pyrkii jättämään positiivisen kädenjäljen maailmaan niin johtajuudessa kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Tavoitteena on vastuullisuuden edelläkävijyys – olipa kyse seminaarien ympäristövaikutuksista, lähiruokaa painottavista tarjoiluista tai vastuullisten työharjoittelupaikkojen tarjoamisesta nuorille kyvyille. Lisäksi Nordic Business Forum 2025 -tapahtumalle myönnettiin Joutsen-merkki ensimmäisenä suurena bisneskonferenssina Pohjoismaissa.
”Tässäkin mielessä olemme erinomainen brand match Antiloopin kanssa. Voimme luottaa siihen, että toimistomme vastuullisuusasiat on mietitty parhaalla mahdollisella tavalla”, Seppä kiittelee.
Siltasaari 10 on korkeatasoinen ja vastuullinen toimistokohde useilla mittareilla tarkasteltuna, ympäristöystävällisistä energianlähteistä huippuluokan energiatehokkuuteen ja sisäilmaolosuhteisiin. Kiinteistölle on myönnetty LEED Platinum -ympäristösertifikaatti sekä harvinainen WELL Gold -hyvinvointisertifikaatti.
”Päätös muuttaa Siltasaari 10:een oli helppo. Siellä yhdistyivät monet meille tärkeät kriteerit, vastuullisuudesta tilojen mielekkyyteen ja sopivuuteen. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä toimijan kanssa, joka jakaa arvomaailmamme, oli kyse vuokralaissuhteesta tai kumppanuudesta. Antiloopin kanssa tämä on toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla”, Seppä päättää.
”Toimiston arvo on siinä, että siellä oikeasti on ihmisiä. Siltasaari 10:iin kymppiin on hakeutunut paljon eri alojen toimijoita, ja täällä törmää jatkuvasti kiinnostaviin ihmisiin – asiakkaisiin, uusiin kasvoihin ja potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin. Nämä spontaanit kohtaamiset kahvikupin äärellä ovat työpäivän parasta antia.”
Salla Seppä
Asiakaskokemusjohtaja
Nordic Business Forum
Lisää menestystarinoita
Nordic Business Forum toimisto yhdistää viihtyisyyden ja vaikuttavuuden
Toiset puhuvat neliöistä, toiset sijainnista. Nordic Business Forumin asiakaskokemuksesta vastaava Salla Seppä puhuu ennen kaikkea tunteesta. Siltasaari 10 inspiroi häntä…
Great Place To Work rakentaa parempaa työelämää VERKissä
Kun puhutaan suomalaisen työelämän pioneereista, Great Place To Work Suomi tulee väistämättä mieleen. Yritys päivitti tilansa vuonna 2025, ja muuttomatka…
Epassi löysi merelliset toimitilat Ruoholahdesta
Kun Epassin toimitusjohtaja Niklas Löfgren saapuu aamukahdeksan pintaan yrityksen Ruoholahdessa sijaitsevalle toimistolle, aulan Market Squareksi nimetty kahvio sykkii toimistoelämää. Kahvinhakijat,…