Menestystarina

Meriteknologian edelläkävijä Norsepower luo kestävää kasvua vastuullisissa toimitiloissa Itämerentalossa

Haluatko kuulla lisää?

Ruoholahdessa sijaitsevat merelliset toimitilat tukevat Norsepowerin yhteisöllistä työskentelykulttuuria, kestävän kehityksen tavoitteita ja liiketoiminnan jatkuvaa kasvua.

Norsepower on vuonna 2012 perustettu yhtiö, jonka innovatiivinen roottoripurje tarjoaa konkreettisen ratkaisun merenkulun vihreään siirtymään. Päästötöntä tuulienergiaa hyödyntävä Norsepower Rotor Sails™ -teknologia auttaa vähentämään laivojen polttoainekulutusta ja hiilidioksidipäästöjä jopa 25 %.

Norsepower on viihtynyt Antiloopin toimitiloissa Ruoholahdessa jo vuodesta 2016, ensin Tallbergintalossa ja nyt viereisessä Itämerentalossa. Nykyisiin, jo kolmansiin Antiloopin tiloihin yhtiö muutti helmikuussa 2024. Kasvuyhtiöksi kehittynyt Norsepower työllisti vuoden 2024 lopussa jo yli 130 osaajaa, ja toimitilojen joustavuus on ollut tärkeä tekijä kiivaan kasvun mahdollistamisessa.

”Meille on tärkeää, että toimitilat ja neliöt joustavat bisneksemme mukana. Olemme muutenkin tyytyväisiä toimistoomme, joka tukee arvojamme erinomaisesti. Tilat ovat modernit ja järjestään vastuulliset, ja ihanteellisen sijaintinsa ansiosta tänne on helppo tulla. Kaiken muun hyvän lisäksi tiloista avautuu upea merimaisema, joka muistuttaa konkreettisesti missiostamme”, Procurement Development and Sustainability Manager Petra Nars sanoo.

Kasvuyhtiön syke näkyy Norsepowerin toimistolla

Toimisto on Norsepowerille tärkeä ihmiset yhteen kokoava voima, ja uudet tilat ovat nopeasti vakiinnuttaneet asemansa työntekijöiden kohtaamispaikkana.

”Kasvuyhtiön arjessa asiat tapahtuvat nopealla sykkeellä. Toimistolla tehdään töitä ja palaveerataan, mutta myös vaihdetaan kuulumiset ja jaetaan tietoa tehokkaammin kuin etänä. Siksi meille on tärkeää, että ihmiset haluavat tulla toimistolle säännöllisesti. On ollut ilahduttavaa nähdä, että työntekijämme viihtyvät täällä ja tekevät töitä suurella draivilla”, Nars iloitsee.

Itämerentalon 3. kerroksessa sijaitsevat 450 m² tilat räätälöitiin edistämään yhteisöllisyyttä ja sujuvaa hybridityötä. Norsepowerin työntekijät voivat valita työskentelypaikkansa vapaasti, ja toimisto tarjoaa kaiken tarvittavan tehokkaaseen työskentelyyn – avotyötiloja, neuvottelutiloja ja hiljaisia työskentelysoppeja. Kehuja kerää myös isoilla ikkunoilla varustettu lounge-tila, joka tarjoaa paikan rentoutumiseen, lounastamiseen ja sosiaalisiin kohtaamisiin ohi lipuvien laivojen äärellä.

Vihreä toimisto täyttää vastuullisuuspioneerin kriteerit

Merenkulun kestävyyttä edistävä Norsepower panostaa aktiivisesti myös oman toimintansa vastuullisuuteen. Itämerentalon korkea vastuullisuuden taso on ollut tärkeä tekijä yhtiölle: Kiinteistö on sertifioitu BREEAM In-Use Very Good -ympäristösertifikaatilla, ja se käyttää hiilineutraalia tuulivoimasähköä sekä oman aurinkovoimalan tuottamaan energiaa. Kiinteistön vastuulliset ja energiatehokkaat ratkaisut ovat lisäksi tukeneet Norsepowerin WWF Green Office -ympäristöohjelman mukaista työtä, jossa keskitytään toimiston hiilijalanjäljen vähentämiseen ja luonnonvarojen viisaampaan käyttöön.

”Antiloopin tilojen energiatehokkuuden ja vihreiden ratkaisujen ansiosta toimitilojemme päästöt ovat lähes nolla. Pienetkin mutta merkitykselliset asiat, kuten jätteiden lajittelu ja kierrätys, on hoidettu esimerkillisesti. Vastuullisuuteen kuuluu toki muutakin, kuten hyvinvointi ja yhteisöllisyys. Meille on tärkeää, että tilat ovat aidosti sellaiset, joihin ihmiset haluavat tulla ja joissa heidän on hyvä olla.”

Cleantech-yrityksenä meille on tärkeää, että tilamme ovat kestävän kehityksen mukaiset. Toimitilojemme hiilijalanjälki on hyvin pieni, sillä olemme jo valmiiksi vihreissä tiloissa, kiitos Antiloopin.

Petra Nars
Procurement Development and Sustainability Manager
Norsepower

Asiakastarina on julkaistu ensimmäisen kerran Antiloopin vuoden 2024
vastuullisuusraportissa.

Lisää menestystarinoita

Obsidian Helsinki löysi kodin Hakaniemiestä

OBSIDIAN HELSINGIN AINA VALMIS -TOIMISTO 250 m2 Paasivuorenkatu 3:ssa Kaksi avointa työtilaa, kolme neuvotteluhuonetta, avokeittiö, kattoterassi BREEAM Excellent -ympäristösertifikaatti Kotimainen…

Black Belts muutti Paasitaloon

Haluatko kuulla lisää? Black Belt Consulting Oy on lyhyessä ajassa noussut IT-konsultoinnin kärkinimeksi, joka haastaa alan perinteiset toimintamallit. Sama rohkeus…