Hyppää sisältöön

Suomen ensimmäinen hiilineutraali toimitilaverkosto laajenee – teollishenkisen rouhea POOL Verk avasi ovensa Kalasatamassa

Kiinteistönomistaja Antiloopin joustotiloja tarjoava POOL-verkosto kasvaa edelleen ja tarjoaa pääkaupunkiseudun laajimman kattauksen erikokoisia tilaratkaisuja palveluineen. Uusin kohde POOL Verk avattiin helmikuussa Helsingin Kalasatamassa kulttuuria, kohtaamisia, tapahtumia ja palveluita kuhisevan Teurastamon naapurissa.

POOL Verkin jokainen yksityiskohta kalusteita, valaisimia, pienesineitä ja viherkasveja myöten on tarkkaan harkittu

Antilooppi haluaa mahdollistaa toimivan työelämän tilaratkaisut, ja yrityksen toimitusjohtaja Tuomas Sahi kuvaileekin toimintaa ennen kaikkea ihmislähtöiseksi.

”Kaikki rakennukset on tehty ihmisiä varten. Uskomme vilpittömästi, että pystymme auttamaan ja tukemaan yrityksiä sekä heidän työntekijöitään riippumatta siitä, miten yrityksissä työskennellään. POOL-tilat tukevat erilaisia työntekemisen tapoja ja kohtaamisia. Toisten kohtaaminen on nykyään merkittävä osa työn tekemistä, ja ihmiset ovat osoittaneet viihtyvänsä kohteillamme palveluiden äärellä myös työajan ulkopuolella. Se on arvokasta”.

Kaikilla POOL-kohteilla on omaleimainen identiteettinsä. POOL Verk ammentaa teollishenkisestä tyylisuunnasta, joka puhuu vahvasti samaa kieltä vieressä olevan Teurastamon alueen kanssa. Kohteeseen valmistuu POOLin lisäksi hotellimainen aula, hotdesk-alue, tapahtumatila sekä hyvinvointia tukevat pelialue ja uusittu kuntosali. Jokainen yksityiskohta kalusteita, valaisimia, pienesineitä ja viherkasveja myöten on tarkkaan harkittu.

Keittiölounge kutsuu kohtaamisiin ja kaikki astiat on hankittu kierrätettynä.

”Hengettömien tilojen aikakausi on ohi. Astuessasi ovesta sisään tiedät kyllä, missä tilassa ja talossa viihdyt. POOL-tilat tukevat yhteisöllisyyttä, työntekijäkokemusta ja yksilöiden toiminnallisia tarpeita. POOL tarjoaa yrityksille ja heidän työntekijöilleen myös kaivattua joustoa ja verkostoa. Useat asiakkaamme käyttävätkin POOL-tiloja omien tilojensa lisäjoustona, jolloin myös kiinteitä kuluja on mahdollista pienentää”, toteaa Antiloopin konsepteista vastaava johtaja Johanna Sarekoski.

POOL on edelläkävijä vastuullisuustekemisessä. ”Vastuullisuudella on keskeinen rooli Antiloopin strategiassa. Tämä näkyy läpileikkaavasti myös POOL-verkostossa, joka on Suomen ensimmäinen hiilineutraali toimitilaverkosto. Kaikissa kiinteistöissä on LEED tai BREEAM ympäristösertifiointi ja käytössä hiilineutraali energia. Tilat on toteutettu mahdollisimman vähäpäästöisesti kiertotalous huomioiden. POOL Verk konkretisoi vastuullisuustyömme hienosti, materiaalivalinnoista vintage-kalusteisiin”, toteaa Antiloopin vastuullisuusjohtaja Hannamari Koivula.   

 

POOL Verk

Sörnäistenkatu 1, 00580 Helsinki

  • 18 erikokoista pientoimistoa
  • 5 neuvottelutilaa
  • 8 hot desk -paikkaa
  • Lounge-alueet puhelinkoppeineen
  • Yhteiskäyttöinen keittiöalue
  • Kuntosali
  • Maksuttomat POOL-polkupyörät
  • BREEAM sertifiointi

 

POOL-joustotilaverkosto

  • Pääkaupunkiseudun laajin joustotilakonsepti, johon kuuluu 11 kohdetta.
  • POOL on suunniteltu joustavaan ja hyvinvoivaan työelämään, jossa yritykset ja ihmiset kukoistavat. Vuokraan sisältyvät aina peruspalvelut, kuten WLAN-yhteys, siivous ja kahvi/tee. Lisäksi kaikkien kohteiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota vastuullisuuteen, kohtaamisten mahdollistamiseen ja ihmisten hyvinvointiin.
  • Erikokoisia, eri tarkoituksiin suunniteltuja tiloja voi varata tunniksi tai vuokrata vuosiksi.
  • Suomen ensimmäinen hiilineutraali toimitilaverkosto. Kaikissa kohteissa on käytössä hiilineutraali sähkö, lämmitys ja jäähdytys. Osassa kohteita osa sähköstä on tuotettu omassa aurinkovoimalassa.
  • Kaikki POOL verkoston kohteet on BREEAM- tai LEED-ympäristösertifioitu.

 

Tutustu POOL-konseptiin tarkemmin. Tai selaa vapaita tiloja.

Lisätiedot:

Tuomas Sahi
Chief Executive Officer
Puh. +358 40 090 7877

Johanna Sarekoski
Director, Customer Experience & Concept
Puh. +358 40 710 8671

Hannamari Koivula
Head of Sustainability and Property Management
puh. +358 40 581 9921

 

 

 

 

 

Lisää artikkeleita