Hyppää sisältöön

ScanReal valittiin vuoden välittäjäksi

Antiloopin vuoden välittäjäksi 2018 on valittu ScanReal.

Heidän otteensa on ollut tehokkaan aktiivinen, jonka johdosta on syntynyt monta hyvää maaliin mennyttä vuokrausta, joissa sekä asiakas että Antilooppi on saanut loistavaa palvelua.

ScanRealille on myös luontaista olla tukemassa asiakkaitaan kaikissa, mutta erityisesti haastavissa vuokrauksissa esimerkiksi sellaisissa, joissa on tarvittu vaativaa teknistä selvitystä.

Palkintoa olivat vastaanottamassa Kari Aulo (vas.), Toni Aulo ja Jan Nyberg.

Lisää artikkeleita