Hyppää sisältöön

Antilooppi varautuu mahdollisiin sähkökatkoihin alkavana talvena

Antilooppi haluaa jo ennakkoon kehottaa asiakkaitaan varautumaan mahdollisiin sähkökatkoihin alkavana talvena. Antiloopin kehotus pohjaa kantaverkkoyhtiö Fingridin ennakkovaroitukseen lyhyistä, kiertävistä ja suunnitteluista katkoista sähkön jakelussa, joiden avulla pyritään estämään Suomen sähköjärjestelmän kaatuminen tulevan talvikauden aikana. Mahdollisten sähkökatkojen toteutuminen riippuu täysin siitä, riittääkö sähkön tuotanto ja tuonti kattamaan sähkön kulutuksen Suomessa.

Antilooppi tulee informoimaan asiakkaitaan mahdollisista sähkökatkoista välittömästi saatuaan niistä tiedon sähkönjakeluyhtiöltä. Sähkökatkot voivat myös tulla ilmoittamatta tai hyvin lyhyellä varoitusajalla.

Kiertävät sähkökatkot ovat kuitenkin Fingridin mukaan vasta viimeinen keino, joka pyritään ottamaan käyttöön sähköpulan torjumiseksi. Katkoja otetaan käyttöön eri puolilla Suomea ja niiden kesto on arviolta 1-2 tuntia. Näihin sähkökatkoksiin emme voi vaikuttaa.

Hissiovet toimistorakenuksessa

Osana kiinteistöalan yhteistä varautumistyötä Antilooppi tulee uhkaavissa sähköpulatilanteissa vähentämään omia sähkökuormiaan. Sähköpulan mahdollisuuden ollessa Fingridin mukaan suuri, vähennetään Antiloopin kiinteistöissä ilmanvaihto noin puoleen normaalista. Sähköpulatilanteessa ilmanvaihto voidaan kytkeä pois muutaman tunnin ajaksi kokonaan pois päältä.

Parhaillaan Antilooppi varautuu toiminnassaan siihen, että kaikkien kohteiden kiinteistöhuollossa voidaan varmistaa kohtuullinen palvelutaso ja etteivät mahdolliset sähkökatkot vaaranna rakennusten turvallisuutta. Sähkökatkoksen sattuessa turvavalaistuksen akkuvarmistus toimii vain turvalliseen poistumiseen tarvittavan ajan, eivätkä poistumisreitit ja opasteet ole välttämättä enää valaistuja tämän jälkeen.

Sähkökatkon sattuessa yleiset tilat, esimerkiksi kauppakeskus suljetaan ja tyhjennetään. Mahdolliset ajoneuvot tulisi ajaa katkojen ulkopuolella pois pysäköintiloista, jos kulkuväylillä on sähkökäyttöisiä automaattiovia ja katkon aikana haluaa liikkua autolla.

Sähkökatkoihin varautuminen Q&A

 

Lisätietoa:

Kohdekohtaiset kiinteistöpäälliköt ja Asset Managerit (asiakkaiden Talosivuilta)

Jani Winter
Associate Director, Facility Management
jani.winter@antilooppi.fi
040 485 7257

Lisää artikkeleita