Hyppää sisältöön

Antilooppi ryhtyy tehostettuihin energiansäästötoimiin osana kansallisia energiatalkoita

TIEDOTE

Kiinteistöomistaja Antilooppi osallistuu energiansäästötalkoisiin käynnistämällä kattavan energiansäästöohjelman syyskuun aikana.

Suomessa suunnitellaan kansallisia energiansäästötalkoita osana energiakriisin varautumista. Kiinteistöalan rooli energiansäästössä on merkittävä, sillä rakennusten osuus Suomen energiankäytöstä on noin 40 prosenttia. Alan vastuullisuustyön edelläkävijänä tunnettu Antilooppi haluaa näyttää tietä yritysrintamalla ottamalla käyttöön lisäkeinoja energiankulutuksen hillitsemiseksi tulevalla syys- ja talvikaudella. Ennakoivat säästötoimet kohdistuvat yhtiön kiinteistöjen sähkönkulutukseen ja lämmitykseen.

”Merkittävänä kiinteistöomistajana tunnemme vastuumme ja haluamme kantaa kortemme kekoon näissä yhteiskunnan talkoissa. Olemme jo ennestään tehneet pitkäjänteistä työtä kiinteistöjemme energiankäytön ja energiatehokkuuden eteen. Nyt suoritettavien lisätoimenpiteiden avulla voimme vielä paremmin varautua tulevan syksyn mahdolliseen energiapulaan ja saavuttaa lisäenergiansäästöjä kiinteistöissämme”, Antiloopin vastuullisuusjohtaja Hannamari Koivula kertoo.

”Tavoitteenamme on kehittää toimintaamme ja ratkaisujamme yhä vastuullisemmiksi samalla, kun rakennamme asiakkaillemme entistä parempaa asiakaskokemusta. Tiedämme, että asiakkaatkin odottavat kiinteistöalan toimijoilta konkreettisia toimia nykyisen tilanteen johdosta”, Antiloopin omaisuuden hoidosta vastaava johtaja Esa Mattila lisää.

Syyskuussa käynnistyvien säästötoimien myötä Antilooppi valmistautuu laskemaan kiinteistöjensä tavoitelämpötiloja. Valaistuksesta aiheutuvaa sähkönkulutusta vähennetään mm. sammuttamalla valomainokset yön ajaksi, lyhentämällä toimistotilojen automaattista valaistusaikaa ja vähentämällä tarpeetonta ulkovalaistusta. Kiinteistöissä sijaitsevien saunojen käyttöaikoja tullaan myös tarkistamaan. Tarvittaessa Antiloopin kohteissa suoritetaan myös muita kiinteistöteknisiä toimenpiteitä energiankulutuksen vähentämiseksi.

”Muutoksista huolimatta pidämme tarkasti huolta sisäilman laadusta ja kiinteistöjemme turvallisuudesta esimerkiksi talvikauden valaistuksen osalta. Lisäksi valmistelemme varautumissuunnitelmaa mahdollisen sähköpulan varalle. Emme tingi tilojemme turvallisuudesta tai terveellisyydestä”, toteaa Koivula.

Toimet ovat luonnollinen jatkumo Antiloopin jo ennestään vahvalle vastuullisuustyölle, joka heijastuu yhtiön kaikkeen toimintaan. Lisäksi ne tukevat Antiloopin ilmastotavoitteita, jotka tähtäävät hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä. Kiinteistöjen energiansäästöt voivat myös osaltaan auttaa hillitsemään rakennusten ylläpitokustannuksia energian hintojen jatkaessa nousuaan.

”Syksyn energiansäästöohjelmamme auttaa meitä saavuttamaan entistä merkittävämpiä energiansäästöjä ja vähentämään samalla kiinteistöistämme aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Koemme, että suurena kiinteistöomistajana meillä on tärkeä rooli ja vastuu toimia tässä tilanteessa yhteisen hyvän vuoksi”, Hannamari Koivula päättää.

Lisätiedot:

Hannamari Koivula, Head of Sustainability and Property Management
puh. +358 40 581 9921

 

 

 

 

Esa Mattila, Head of Asset Management
puh. +358 50 337 3263

 

 

 

Lisää artikkeleita