Hyppää sisältöön

Antilooppi saavutti 100-prosenttisen sertifiointiasteen kiinteistökannassaan

Kiinteistöomistaja Antilooppi on sertifioinut kaikki kiinteistönsä BREEAM- tai LEED-ympäristösertifioinnein yhtenä alan ensimmäisistä ja suurimmista toimijoista Suomessa. Saavutuksesta tekee merkittävän sertifioidun kiinteistökannan koko sekä kohteiden saamat erinomaiset tasoluokitukset.

Kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi on saavuttanut tärkeän strategisen tavoitteensa ympäristösertifioida koko kiinteistökantansa. Pitkäjänteisestä vastuullisuustyöstään tunnettu Antilooppi on yksi ensimmäistä kiinteistöomistajista, joka on saavuttanut näin merkittävän kokoisen portfolion – yli 400 000 vuokrattavan neliön – täyden sertifiointiasteen. Pääkaupunkiseudulla sijaitsevien toimistokiinteistöjen lisäksi monivuotiseen sertifiointihankkeeseen kuului yhtiön omistama kauppakeskus Ruoholahti, jolle myönnettiin BREEAM In-Use Very Good -sertifikaatti joulukuussa 2023.

Siltasaari 10 on Antiloopin vastuullisuustyön esimerkkikohde.

Suurin osa yhtiön toimistokiinteistöstä on sertifioitu BREEAM In-Use -ympäristöluokituksella. BREEAM In-Use -sertifioiduista kohteista jopa 10 on saavuttanut erinomaisen Excellent-tason ja loputkin 18 erittäin hyvän Very Good-tason. LEED-sertifioinnin saaneista viidestä kiinteistöstä parhaimman Platinum-tason saavuttaneita kohteita ovat Siltasaari 10 Hakaniemessä ja Lintulahdenvuori Suvilahdessa.

”Kiinteistökantamme 100-prosenttinen sertifiointiaste on ollut yksi tärkeimmistä vastuullisuusstrategiamme tavoitteista vuodelle 2023. Tämä upea saavutus osoittaa, että olemme onnistuneet pitkäjänteisessä työssämme kiinteistöjemme ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Tänä päivänä asiakkaamme ovat yhä tietoisempia vastuullisuudesta, ja sertifikaattien myötä voimme varmistaa heille korkeat ympäristöstandardit täyttävät toimitilat. Kiitos kuuluu kaikille antilooppilaisille ja sidosryhmillemme, jotka ovat mahdollistaneet tämän saavutuksen”, Antiloopin vastuullisuusjohtaja Hannamari Koivula iloitsee.

”Antilooppi on panostanut kestävään kehitykseen, ja täysi BREEAM- tai LEED-ympäristösertifikaatti näin laajalle kiinteistöportfoliolle on merkittävä saavutus. Tämä osoittaa, että kiinteistöalalla ollaan entistä tietoisempia ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan (ESG) periaatteiden sisällyttämisestä kaupallisiin päätöksiin, joka on välttämätöntä liiketoiminnan kestävyyden kannalta pitkällä aikavälillä. Yrityksiä tulisi laajemminkin kannustaa seuraamaan Antiloopin esimerkkiä”, lisää Jane Goddard, Building Research Establishmentin (BRE) varatoimitusjohtaja ja markkinointijohtaja.

Edistyksellistä vastuullisuutta asiakasyritysten tarpeisiin

Puolueettoman tahon myöntämät ympäristösertifioinnit ovat tärkeä osa Antiloopin vastuullisuustyötä, sillä ne auttavat todentamaan kiinteistöjen vastuullisuuden tason ja tukevat sidosryhmien odotuksia vastuullisuuden suhteen. Vastuullisten toimitilojen lisääntynyt arvostus näkyy muun muassa asiakasyritysten odotuksissa paitsi kiinteistön saavuttamasta ympäristösertifikaatista, mutta myös riittävän hyvästä sertifioinnin tasosta.

Aurinkovoimala Antiloopin kohteella Leppävaarassa.

Kolmen vuoden välein uusittavat sertifioinnit toimivat myös tärkeinä kiinteistöjen ympäristövastuullisuuden jatkuvaa kehittämistä ohjaavina työkaluina. Antiloopin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä.

”Vastuullisena kiinteistöomistajana tarjoamme laadukkaita ja joustavia työympäristöjä, jotka edistävät asiakasyritystemme yhä kasvavia vastuullisuusvaateita ja -tavoitteita. Kiinteistökantamme 100-prosenttinen sertifiointiaste on läpinäkyvä osoitus kiinteistöjemme hyvästä vastuullisuuden tasosta ja siitä, että olemme ottaneet tärkeän edistysaskeleen vastuullisuustyössämme. Sertifikaatit eivät ole itseisarvo, vaan toimivat erinomaisena pohjana toimintamme vastuullisuuden jatkokehittämiselle ja meillä on tämän suhteen yhteinen intressi asiakkaidemme kanssa”, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi toteaa.

BREEAM (Building Research Establishment Environmental Assessment Method) ja LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) ovat maailman arvostetuimpia kiinteistöjen ympäristöluokituksia. BREEAM In-Use arvioi jo käytössä olevien rakennusten ympäristötehokkuutta kokonaisvaltaisesti eri osa-alueilla. Näitä ovat terveys ja hyvinvointi, liikenneyhteydet, energia, vesi, materiaalivalinnat ja resurssit, riskienhallinta ja resilienssi, maankäyttö ja ekologisuus sekä päästöjen hallinta. LEED-sertifiointijärjestelmä arvioi kattavasti myös rakennusten vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyviä toimia ja ratkaisuja.

 

Lisätiedot:

Hannamari Koivula, Head of Sustainability and Property Management
puh. +358 40 581 9921

Tuomas Sahi, Chief Executive Officer
puh. +358 40 090 7877

 

Lisää artikkeleita