Kaupunki vaatii jatkuvaa aktiivista kehittämistä – tavoitteena elävä ja viihtyisä kohtaamispaikka

31.5.2018

Kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi oli mukana toukokuussa Helsingissä järjestetyillä Kaupunkitutkimuksen päivillä, joilla pohdittiin muun muassa tulevaisuuden kaupunkeja ja Helsingin kehittämistä.

150811 Hakaniemi 017

Monet toimijat vaikuttavat siihen, miltä kaupunki näyttää ja miten sitä kehitetään. Sitä uudistavat sekä julkiset että yksityiset toimijat, kuten virallinen kaupunkisuunnittelu asemakaavoineen, rakennuttajat, yksityiset rakennusten omistajat ja kiinteistösijoitusyhtiöt. Lisäksi omat vaikutuskanavansa kaupungin kehittämiseen on myös alueen asukkailla ja asukasyhdistyksillä.

Yksi Helsingin kiinnostavimmista kehityskohteista on Hakaniemi. Vaikka alue on lähellä vilkasta keskustaa, sen tunnelma koetaan tällä hetkellä pysähtyneeksi ja alue alikehittyneeksi. Hakaniemen tori on iso ja sitä ympäröivät massiiviset rakennukset. Monelle se on tuulinen, meluisa ja raskaasti liikennöity läpikulkupaikka, josta puuttuu ihmisen mittakaava.

”Haluamme olla mukana uudistamassa Hakaniemeä viihtyisämmäksi, vehreämmäksi ja inhimillisemmäksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi. Kehitystyöhön tarvitaan monenlaisia toimijoita, sillä kaupungit, kaupunginosat ja korttelit kehittyvät ennen kaikkea yhteistyössä”, Antiloopin hankekehityspäällikkö Heidi Kerosuo toteaa.

Antilooppi omistaa Hakaniemestä kuusi keskeisellä paikalla sijaitsevaa kiinteistöä.
Kerosuon mukaan tavoitteena on paitsi kehittää alueen toimitilamarkkinoita, myös tuottaa samalla toivottuja palveluja ja luoda alueelle uudenlaista liikettä.

Hakaniemen tulevaisuudennäkymiä pohdittiin aiemmin syksyllä myös Suunniteltu ja koettu kaupunki -kurssilla yhteistyössä Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Antiloopin ja Helsingin kaupungin kanssa. Kurssilla yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi nousi viihtyvyyden ja elävöittämisen lisäksi alueen keskeisimmän arvon eli historian kunnioittaminen.

”Emme halua luoda Hakaniemeen mitään päälle liimattua, vaan haluamme kehittää aluetta sen historiaa unohtamatta. Jos historiallisia kerrostumia ei huomioida, asukkaat eivät koe aluetta omakseen ja silloin paikkaan voi olla vaikeaa sitoutua”, Kerosuo sanoo.


Kehityshankkeita seitsemällä eri alueella


Itäisen kantakaupungin lisäksi Antilooppi omistaa noin 30 liike- ja toimitilakiinteistöä Helsingin läntisestä kantakaupungista Ruoholahdesta ja Punavuoresta, Pitäjänmäeltä, Leppävaarasta sekä Aviapoliksesta. Kaikki nämä ovat alueita, joita ollaan kehittämässä nyt ja tulevaisuudessa.

”Yksittäinen alueella sijaitseva kiinteistö ei välttämättä herätä hirveästi tunteita, mutta jos se avataan ympäröivän yhteisön käyttöön ja se saadaan hengittämään vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, se luo merkityksellistä sisältöä lähialueille. Kun mukaan tuodaan monipuolinen konsepti ja sisältö, se herättää kiinnostusta”, Antiloopin hankekehityspäällikkö Hannu Hirvensalo sanoo.

Esimerkiksi Pitäjänmäessä Valimolla Antilooppi puhaltaa perinteiseen toimitilakiinteistöön uutta henkeä Warrior Coffee luomukahvipaahtimon, kahvilan, leipomon ja uuden ravintolakonseptin avulla. Samalla rakennukseen tehdään joustavia ja monipuolisia toimitiloja, joihin luodaan yhteiskäyttötiloja, neuvotteluhuoneita ja pientoimistoja erilaisiin työskentelytarpeisiin. Myös talon julkisivuun ja piha-alueille tehdään konseptin mukaisia uudistuksia.

”Tämän päivän työn tekemisen tavat muuttuvat, joten toimitiloilta vaaditaan uudenlaista joustavuutta ja yhteistyötä tukevia ratkaisuja. Esimerkiksi lyhyen projektin aikana saatetaan tarvita lisätyötilaa 60 hengelle, mutta puolen vuoden jälkeen lisätila onkin jo turha. Tähän kysyntään pyrimme vastaamaan.”

Hirvensalon mukaan työkulttuuri on muuttunut myös siinä, että työntekijät ovat aiempaa vahvemmin yrityksen keskiössä ja he määrittävät paljon, missä yritys on ja millaisia palveluita tarvitaan. Kun toimitiloihin saadaan uusia laadukkaita palveluita, kuten kahviloita ja ravintoloita, se hyödyttää sekä työntekijöitä että koko asuinalueen asukkaita.

Hirvensalo näkee kaupungin ja samalla kaupunginosien kehittämisen hyvin tärkeäksi, sillä pääkaupunkiseudun väkimäärä kasvaa koko ajan. Sen myötä kasvaa myös tarve työpaikoille, asunnoille ja palveluille. Ja kun kaupunki on jatkuvassa kehityksessä, se tuo vetovoimaa myös turismille.

”Unelmieni Helsinki on elävä ja kestävä kaupunki, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Kaupunkilaisten ja toimijoiden positiivinen draivi kertoo siitä, se voi olla myös mahdollista”, hän sanoo.