Antti Savilampi aloittaa Antiloopin sijoitusjohtajana

27.10.2016

DI Antti Savilampi on nimitetty Antiloopin sijoitusjohtajaksi (CIO) 20.12.2016 alkaen. Antti siirtyy Antiloopille Genestasta, jossa hän työskenteli yli 9 vuotta, viimeksi transaktioista vastaavana johtajana.

– Antti on toiminut aktiivisesti yhdessä kotimaisten ja ulkomaisten sijoittajien kanssa viimeiset vuodet. Hänellä on vahva ja monipuolinen kokemus pääkaupunkiseudun toimitilasijoitusmarkkinoista ja hän tuntee myös hyvin useat Antiloopin nykyiset kohteet. Antiloopin tiimi on tyytyväinen saadessaan Antin kaltaisen osaavan tekijän, joka haluaa olla kehittämässä sekä Antiloopin sijoitusportfoliota että Antilooppia yrityksenä, sanoo Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi.

– Antiloopilla on uudenlainen ja aktiivinen ote kiinteistöomistamiseen, ja se herätti mielenkiintoni. Otan mielelläni vastaan haasteen osana tulevaa tiimiä nostaa Antilooppi vieläkin merkittävämmäksi kiinteistösijoittajaksi pääkaupunkiseudulla. Uskon, että hankimme jatkossa useita mielenkiintoisia toimistokiinteistöjä salkkuumme ja näin jatkamme Antiloopin vahvaa kasvua, kommentoi Antti Savilampi, tuleva CIO.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tuomas Sahi, puh. 0400 907 877
Sijoitusjohtaja Antti Savilampi, puh. 050 539 8582